Alustava yleissuunnitelma metron jatkumisesta Matinkylästä Kivenlahteen valmistui keväällä 2011. Nyt laadittavalla hankesuunnitelmalla varmistetaan hankkeen toteutusedellytykset sekä kustannustaso. Hankkeen toteutuksesta päättää Espoon valtuusto. Tavoitteena on hankepäätöksen syntyminen niin, että louhintatyöt voisivat jatkua välittömästi Matinkylään päättyvän rakennusvaiheen jälkeen. Länsimetron ensimmäinen osuus Ruoholahdesta Matinkylään on parhaillaan rakenteilla. Hankkeen tavoitteena on kansainvälisessä vertailussa kärkitasoa edustava nykyaikainen ja aikaa kestävä metrojärjestelmä, jossa matkustaja voi nauttia nopean joukkoliikennemuodon eduista turvallisin mielin. Hankesuunnitelma valmistuu vuoden 2012 keväällä.
Länsimetron jatke koostuu kahdesta rinnakkaisesta tunnelista, joiden välille rakennetaan 150–170 metrin välein palosuluilla varustetut yhdystunnelit. Metro kulkee koko matkan maan alla. Asemien ja varikon yhteyteen suunnitellaan ajotunnelit, jotka toimivat metrotunneleiden ja asemien työnaikaisina rakennus- ja huoltoyhteyksinä koko rakennustyön ajan. Suunnitelma sisältää lisäksi pystykuilujen ja näihin liittyvien rakentamisen aikaisten työmaa-alueiden suunnittelun. Matinkylä - Kivenlahti välillä on viisi asemaa seitsemän kilometriä pitkällä ratalinjalla: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Lisäksi suunnitellaan vaihtoehtoiset maanalaiset metrovarikot Sammalvuoreen ja Harmaakallioon. Suunnittelussa tutkitaan mahdollisuutta rakentaa asema Saunalahteen, mikäli metrovarikko sijoittuu Harmaakallioon. Metroa voidaan jatkaa myöhemmin Kirkkonummentai Kauklahden suuntaan.
Hankesuunnitelmaa laatii konsulttiyhteenliittymä Pöyry Finland Oy - Ramboll Finland Oy. Asemasuunnittelusta vastaa PES-Arkkitehdit, ratasähköstä ja turvalaitesuunnittelusta Proxion, ja rakennuskustannusten hallinnassa konsulttiyhteenliittymää avustaa Rapal. Melu- ja tärinäsuunnittelusta vastaa Akukon.
Päivitetty 20.4.2012